maanantai 4. marraskuuta 2013

Jouluhaaste!

Sain ensimmäisen haasteeni Solkullan joulu-blogista! Kiitos!


OHJEET:

1. Jokaisen haastetun tule kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaaja, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :) 



11 asiaa itsestäni:

1. Olin ennen todella tarkka rahankäytöstä kunnes kyllästyin ja nyt asia onkin ihan toisin päin...
2. Yksi lempiherkuistani on paahtoleipä sinapilla.
3. Olen tanssinut 12 vuotta balettia. 
4. Valvon aina iltaisin myöhään, mutta en osaa nukkua aamulla pitkään. 
5. Rakastan Disney-leffoja. 
6. Olen suuri Applen fani.
7. Siksi iPhone 5s on ensimmäisenä joulutoivomuslistallani. 
8. Rakastan laulamista, vaikka en osaa ollenkaan laulaa. 
9. Syön liikaa sokeria. 
10. Kaatosade on mielestäni paras lenkkisää. 
11. Kirjoitan joka päivä kiitollisuus-päiväkirjaa. 



Kysymykset:


1. Itsetehty lahja vai kaupasta ostettu?

Kliseistä tai ei, mutta ajatus on tärkein. Itse ostan lahjat kaupasta. Mietin kuitenkin aina lahjansaajaa jouluostoksillani enkä ostaa mitään "vain ostamisen vuoksi".

2. Millainen olisi unelma joulusi?

Jouluna en kaipaa ihmeellisyyksiä. Unelmieni joulu toteutuu hyväksi havaitulla reseptillä: rakkaita ihmisiä, jouluaamun lastenohjelmia, Lumiukko ja Joulurauhan julistus, liikutuksen kyyneleet joulukirkossa, ähky joulupöydässä, joulupukin vierailu ja konvehtien ja juustojen napostelu kynttilänvalossa. Tietysti valkoinen joulu olisi ihana, mutta joulu tulee ilman luntakin. 

3. Hirveintä joulussa?

Stressaantuneet ihmiset, itseni mukaanlukien. 

4. Koetko olevasi joulufanaatikko?

En sanoisi fanaatikko, vähän jouluhöpsö vain :)

5. Käytkö joulukirkossa?

Käyn. Kun olin lapsi, perheelläni ei ollut tapana käydä joulukirkossa. Nykyään kirkko kuuluu kuitenkin ehdottomasti jouluaattooni. 

6. Rakkain jouluperinne?

Kun jouluaattoaamuna herään perheestämme ensimmäisenä ja käperryn sohvalle katselemaan edellisiltana koristeltua joulukuusta. Hetki tuntuu joka vuosi yhtä pysäyttävältä. 

7. Haluaisitko viettää joulun ulkomailla? Missä?

Olen viettänyt yhden joulun ulkomailla, mutta silloin joulu ei tuntunut joululta. En kuitenkaan kieltäytyisi, jos tarjottaisiin mahdollisuutta viettää joulu New Yorkissa... 

8. Lahjatoiveesi tänä vuonna?

Mainitsinkin jo ykköstoiveen eli iPhone 5s. Lisäksi toivon jotain pientä kuten joka joulu, kuten villasukkia ja suklaata ja kirjoja. 

9. Vinkkejä joulustressin hallintaan?

Itseäni on ainakin auttanut ajatus, että joulu tulee joka vuosi. Ei ole maailman loppu, jos tänä vuonna ei ehdi toteuttaa kaikkia koristelusuunnitelmia tai katsoa kaikkia jouluelokuvia - ensi vuonna sitten. 

10. Kerro kolme hyvää jouluelokuvaa.

Eilen videovuokraamossa harkitsin Napapiirin pikajunan, Artturi - joulupukin pojan ja The Holidayn välillä. Vuokrasin The Holidayn. Leffasta tuli kyllä hyvä mieli, mutta olisi voinut olla jouluisempikin ;)


Omat kysymykset:

1. Rakkain muistosi lapsuuden jouluista?
2. Luetko joululehtiä? Mitä?
3. Onko perheessäsi muita jouluihmisiä?
4. Millainen on joulupäiväsi ohjelma?
5. Paras saamasi joululahja?
6. Makeat vai suolaiset jouluherkut?
7. Onko joulupöydässänne joka vuosi samat ruuat vai uudistuuko ruokalista?
8. Joulu kaupungissa vai maalla?
9. Milloin otat joulukoristeet esiin?
10. Oletko viettänyt joulua ulkomailla? Missä?


Haasteen saavat: 

Jouluinen 
TULE JOULU KULTAINEN
Joulunajan taikaa
Tule Joulu punainen...
Joulublogi
JOULUMANTELI

7 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, nämä lämmittävät aina mieltä ♥
    Tämä on kuitenkin ollut blogissani jo niin moneen otteeseen, ett äjätän nyt vastaamisen välistä.

    Linkitän ihanan blogisi lukulistalleni :)

    VastaaPoista
  2. jep, taitaa olla ollut jo aika monessa blogissa... :) mutta kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ♥
    Ihana blogi sinulla täällä! Olen jo viime vuonna vastaillut niin moneen haasteeseen, että kiitän sinua tällä kertaa lämpimästi ja jätän haasteeseen vastaamaatta... Kerron tietenkin saamastani haasteesta ja lisään blogisi listalleni ♥

    -Manteli

    PS. Kiitollisuus-päiväkirja! Mikä upea ajatus, nappaan sen mukaan itselleni ja alan myös pitää semmoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitollisuus-päiväkirjaa on ihana pitää, suosittelen! :)

      Poista
  4. Vastattu :) Kiitos haasteesta.
    http://jouluni.blogspot.fi/

    VastaaPoista